Lauantai 24.09.16 Zamoraan 32 kilometriä. Tänään on 30 vaelluspäiväni, olen siis vaeltanut kuukauden Espanjan kaakkoisnurkasta tänne maan keskiosaan. Ilmeisesti olen kulkenut jo niin pitkälle, että olen vaihtanut peräti ilmastovyöhykettäkin. Alkumatkasta Andalusiassa aamulla hiki alkoi tihkua kaikista huokosista vaikka et ollut vielä ottanut askeltakaan. Nyt neljä viimeistä aamua ovat olleet niin kylmiä, että aamulla höyryävän hengityksensä näkee. Pitkällä ollaan siis. Matka Zamoraan sujui kevyesti. Tällä hetkellä kunto tuntuu olevan hyvällä mallilla. Toistuvatkaan yli kolmekymppiset päivät eivät fysiikalle tuota ongelmia. Ennen Zamoraa oli suunnilleen puolivälissä kylä baareineen - sopiva paikka tauolle ja pikku puraisulle. Zamora on Salamancaa paljon pienempi kaupunki mutta silti historian kiviset rakennukset hallitsevat niin profiilia kuin sisäkaupunginkin katukuvaa. Heti kaupunkia lähestyttäessä massiivinen ja ilmeisen hyväkuntoinen linnoitus tervehtii tulijaa. Vanhat sillat yli leveän joen ja olet jo keskustassa. Kunnallinen, hyvin varustettu alberga on heti tulijaa vastassa joen ylityksen jälkeen. Tunnelma on ihan toinen kuin ahdistusta synnyttäneessä Salamancassa. Kaupunki tietysti valmistautuu lauantai-iltaan. Kadut on koristeltu erilaisin lipuin ja viirein ja Plaza Granden täyttävät ravintolat alkavat täyttyä ilonpitäjistä.

Saturday 24.09.16 to Zamora 32 kilometers. This is my 30th day of pilgrimage, so I have been walking one month from South-East corner of Spain from Malaga here to center of Spain. Probably I have gone so far that I have changed also the climate area. During first days in Andalucia I began to sweat after only having opened the door out. Here the last four mornings have been so cold that I can see my breath in the beam of my headlamp. Far have I gone, for sure. Today's stage to Zamora was quite easy. At the moment everything seems to be OK with my physical condition. Repeating two days in a row more than thirty kilometers seems not to cause problems. In the half way before Zamora there was a little village with a bar - a good spot for a break, coffee and a snack. Zamora is much smaller town but as well as Salamanca rich with its history. When a hiker approaches the town a massive and obviously well-preserved castle say welcome to the incomer. Old bridges over the broad river and you are in the town. A municipal, well-provided alberga is in front a hiker just after having crossed the river. The atmosphere is totally different for me than in Salamanca. The city is preparing itself to Saturday night, of course. Streets are decorated with coloured flags and stripes and restaurant tables are step by step increasing their fun-loving customers on Saturday evening.

Arkeologian opiskelijat olivat järjestäneet kaupunkilaisille mielenkiintoisen ja mukavan work-shopin albergan viereiselle Plazalle. Esillä oli roomalaisia kampauksia, vanhaa jousiammuntaa, lapset saivat etsiä "muinaisesineitä" hiekkakaivauksellaan, ruokaa tehtiin vanhaan tapaan ja rautaakin yritettiin valmistaa ahjossa muinaiseen tapaan. Tapahtuma oli suosittu. Lapsiperheitä tapahtumassa näkyi paljon.

Students of archeology had organized an interesting and nice work-shop for Zamora citicens on the Plaza just by the alberga. Roman hairdressing was demonstrated, old arch shooting, children had a chance to do their excavations in the sand, food was prepared according to old way and also iron was made in an old blacksmiths hot fire. That work-shop seemed to be very popular. Families with children participated a lot. Good job, students! I raise my hat high for You!

Eva sai varustautua lauantai-iltaan roomalaisella kampauksella kaunistautuneena. - Eva began her Saturday-evening with a Roman hairdressing. Beautiful, isn't it.

Vanha, luusta tehty neula. - An old needle made of bone.

Tässä demonstroidaan raudan tekemistä. - This is a demonstration how iron was made in the old times.

Pyhiinvaellusreiteillä vaeltaja kohtaa keltaisten nuolien ja simpukkasymbolien lisäksi monenlaisia muitakin reittimerkintöjä. Kokeneet vaeltajat tietävät, että Euroopan kattaa hyvin tiheä ja monipuolinen merkittyjen vaellusreittien verkosto. Verkosto on ranskalaisen lähteensä mukaan nimetty GR-verkostoksi (GR = Grande Randonnee) ja jokainen yksittäinen reitti on saanut oman numeronsa. Kulkija tuntee reitin sen leveästä, valkoisen ja punaisen vaakaviivan tunnuksestaan. Usein nämä reitit ja Espanjan pyhiinvaellusreitit kulkevat samoja polkuja pitkin. Reitteihin on helppo tutustua ja hakea itselleen mieleisen internetistä tunnuksella GR ja numero.

Itseäni on jonkin aikaa kiinnostanut Euroopan rankimmaksi vaellusreitiksi sanottu GR 20. Se on pituudeltaan 180 kilometria ja se kulkee Korsikan saaren halki pohjoisesta etelään. Matkaan kehotetaan varaamaan 15 päivää - päivämatkat ovat alta kymmenen ja toistakymmentä kilometriä päivässä. Matkat eivät ole pitkiä mutta korkeuserot ovat isoja. Vuorikiipeilyä tämä ei ole  mutta vähän sinne päin. Majoituksia varten välillä on vuoristomajoja. Tämä saattaisi olla tulevien kesien kohde, kunhan täältä selvitään. Miten on, Jarkko, sinä pakanavaelluksen inspiraattori ja kovakuntoinen ystäväni. Lähdetäänkö toukokuun lopulla Korsikkaan uusia mantereita valloittamaan? Halpislento Nizzaan, siitä reittilautalla Korsikan Calviin ja ollaan jo melkein lähtöpaikalla. Tähän GR 20-reittiin voi tutustua englanninkielisellä nettisivulla corsica.forhikers.com/GR20

On these Spanish pilgrimage routes a hiker sees also other kinds of signalling than yellow arrows and shell symbols. Experienced hikers know that Europe is for the most covered with a dense and excellent net of signalled hiking routes. That Network carries name GR = Grande Randonnee and all individual routes have got their own number. A hiker knows those routes with its label of white-red horisontal lines. Very often these routes follow the same paths than pilgrimage routes. It is very easy to get oneself aquainted to these routes by internet using GR and the number.

For a while I have been interested in GR20, the route that has been mentioned as one of the hardest hiking routes in Europe. The route in in Corsica, penetrates Corsica from North to South and has about 180 kilometers to go. For the whole route a hiker is supposed to have at least 15 days. Daily legs are not long (more and less ten km / day) but changes of the altitude are hard. For accomodation there are mountain cabins to rest and sleep in between. How is it, Jarkko, my friend and tuff inspirator of our paganpilgrimage accompanion? Shall we go to Corsica next May to conquer new challenges? Cheap flights to Nice, from there by a ferry to Calvi, Corsica and we are almost in the start point? There is a chance to have more information of GR20 on website corsica.forhikers.com/GR20

GR 100 ja Camino Via de la Plata kulkivat Salamancan eteläpuolella pitkään samoja polkuja. - GR 100 and Camino via de la Plata followed for a long time same paths on areas South from Salamanca.

23.09.16 Salamancasta El Cubo del Vinoon 34 kilometriä. Tämän päivän etappi oli selvä siirtymätaival. Tasaista polkemista soratietä ruskeiksi palaneiden sänkipeltojen keskellä. Näkymä oli kuin Pohjanmaalla - tasaista peltoa silmänkantamattomiin. Helppoa sitä on kulkea omien ajatustensa kanssa. Maisema ei uusia yllykkeitä anna.

23.09.16 From Salamanca to El Cubo del Vino 34 kilometers. Today's etapa was only ment to move from one place to another. Just walking and pushing on a gravel road in the middle of brown fields. The wiew was almost the same from morning till afternoon; plain brown fields.

22.09.16 Salamanca, 24 kilometriä. Aamut näyttävät muuttuneen viileiksi. Suomen säihin tottuneelle se on pikemminkin etu kuin haitta. Tuo 24 kilometrin matka hyvin avarassa ja tasaisessa maisemassa ruskeaksi palaneiden sänkipeltojen keskellä sujuu vauhdikkaasti. Odotukset suurta Salamancan kaupunkia kohtaan ovat suuret neljä vuotta sitten tehdyn visiitin jälkeen. Kaupunki on komea edelleen. Massiivisen suuret vuosisatoja sitten pystytetyt rakennukset ja niiden väleihin jäävät kapeat kivikadut ja näiden tummanruskean ja beigen hämyisä yhteinen väritys palauttaa mielen kauas historiaan. Mahtipontinen uudempi (siis hieman vähemmän hirvittävän vanha) katedraali, sen vieressä oleva se vanhempi katedraali, Salamancan perinteikkään yliopiston iäkkäät ja pömpöösit rakennukset kirjastoineen, Concha-taloineen (concha = kampasimpukka, jonka symboleilla talo on kauttaaltaan koristeltu ja niin edelleen. On tämä kaunis, historiallinen ja hämmästyttävän siisti ja roskaton kaupunki, jossa on valtavasti tutustuttavaa. Mutta on yksi suuri asia, jota ei millään saa sovitettua siihen moodiin, johon mieleni on rantautunut näiden 28 vaelluspäivän aikana. Salamancan kaupunki on tulvillaan turisteja. Kaduilla, katedraalissa, turisteille tarkoitetuissa katukaupoissa, näissä Salamancan kadut kilometrikaupalla täyttävissä katuravintoloissa ja kaikkialla. Tuolla kulkee meluisa amerikkalaisryhmä oppaansa perässä, toisaalla hintatietoinen saksaa puhuva hausfrauryhmä tekee hintavertailua matkamuistomyymälässä, kaikkialla ja joka suuntaan sojottavat joko kännykkä- tai muut kamerat niiden edessä poseeraavine ihmisineen. Täällä taas pajattaa suunsa eteen ripustettuun mikrofoniin italialaisryhmälle viittilöiden asiaansa ryhmän paikallinen opas. Minut valtaa melkein ihmispelkoinen pakokauhu. Se pienen mittakaavan, rauhallisten ja ponnistelematta vastaanotettavien impulssien sekä vain muutamien ihmisten kanssa oleminen ei ole nyt läsnä siten kuin se viimeiset neljä viikkoa on ollut.

Tämä ajatus on ristiriitainen. Totta kai on hyvä että ihmiset matkustavat ja tutustuvat uusiin maihin ja kulttuureihin. Totta kai on hyvä että hienoon Salamancan kaupunkiin ja sen historiallisiin aarteisiin tutustutaan. Eikä minulla tietysti ole oikeutta olettaa mitään muuta vaelluksenikaan aikana. Silti tunnen oloni vieraaksi. Käyn kierroksen Salamancan mahtavassa katedraalissa, tutustun kaupungin museossa meneillään olevaan Espanjan sisällisotaa 1936-39 esittelevään mielenkiintoiseen näyttelyyn (jonka materiaalit tulivat tutkijoitten vapaasti tutkittavaksi vasta 1979 Francon diktatuurin päätyttyä), syön hyvin, selvitän huomisen ulosmenoreittini kaupungista ja alan valmistautua yöpuulle. Kameran muistikortti temppuilee. Toivottavasti saan ongelman ratkaistua. Huomenna suuntaudun maalaispojalle paremmin sopiviin pienempiin ympyröihin. El Cubo de la Tierra del Vinoon on 35 kilometriä.

22.09.16 Salamanca 24 kilometers. Mornings seem to be turning chilly here. For me as a Finn that is not a problem really. Those 24 kilometers to Salamanca is exceptionally easy, I arrive in town about 1.00 pm. My expectations to this beautiful and historical town are big according to my previous visit four years ago. The city is beautiful and massive with its history still. Old, centuries ago built buildings, narrow stony streets between them and a brown and beige coloured shade takes your mind easily back to history. Old and older (?) Cathedral, old pompous university buildings, a Concha-house (decorated totally with shell symbols (concha=shell) and so on. This town really is very interesting and has a lot to see. But there is something that I cannot fit to the mood in which my mind has adjusted itself during my 28 hiking days. This town is crowded with tourists. On streets, in the Cathedral, tourist shops, street restaurants which cover kilometers of Salamanca streets, everywhere you see tourists. There goes a group of loud talking Americans following their guide. Here is a big group of German houswives (?) with a price-critical discussion in a souvenir shop. Evereywhere you go you see cell phone cameras or other cameras shooting selfies or photos of posing friends. Here stands an Italian group listening their guide who has a microphone istalled in front of her lips and a loudspeaker gives her extra volume. I am almost panicking. Four weeks I have been hiking inside a small scale, few people or solitude, little towns and villages, peaceful, easily digestible impulses and experiences day after day. Those circumstances and that athmosphere is not present in Salamanca at all.

Thinking like this is a contradictionary topic. Of course it is good that people travel and get to know other countries and other cultures. Of course it is important that people can visit Salamanca and experience its great culture and historical treasures. I have no right at all to forbid or prevent to do so - not even during my camino through the town. This wonderful town belongs to mankind, not to me only. In spite of all those realities I feel myself a bit stranger here now. I make a visit to magnificent Cathedral, visit the town museum with an interesting exhibition of Spanish Civil War 1936 - 1939 (the materials of those were classified until so far than 1979, when dictatorship of Franco ended and researchers could start their work), have a good dinner with Soberano brandy, clarify myself the route out of town and return to my bed in alberga. Tomorrow my destination is a much smaller town El Cubo de la Tierra del Vino after 35 kilometers. Today I feel that it is now so much better for a countryboy like me.

Salamancassa muistetaan vielä Chilen sotilasvallankaappaus syyskuussa 1973. Juntan surmaamalle taitelija Victor Jaralle omistettu kirjakauppa. - In Salamanca the the violent military coup in Chile in September 1973 is still remembered. A book shop with the name Victor Jara, an musician who was killed by the junta.

Tässä istui 100-henkinen kirkkokuoro Salamancan katedraalissa satoja vuosia sitten. Ylärivissä 60 laulajaa, alarivissä 40. - A choir of 100 singers were sitting in this chamber decades ago. 60 singers on the upper row, 40 singers on lower row.

Salamanca, Plaza Mayor.

21.09.16 San Pedro de Rosados, 28 kilometriä. Tänään aamu Fuenterroble de Salvatierressä oli kylmä. Kylän viehättävässä albergassa (Alberque Parroquial) oli kovin rauhallista - minä olin siellä ainut vaeltajayöpyjä. Toki illalla kylän rattoisasta baarista palatessani osuin albergan olohuoneessa meneillään olevaan palaveriin, jossa toimintaa johtava seudun pappi ja muutama vapaaehtoinen tekivät suunnitelmia albergan tulevaisuudesta. Pappi oli vauhdikas mies, tempaisi minut heti pöytään ja kuultuaan skandinaavisuuteni halusi tietää, miten norjalaisten Pyhän Olavin vaellus ja ruotsalaisten Pyhän Birgitan vaellus saataisiin paremmin kytkettyä Santiago de Compostelan vaelluksiin. No enhän minä sitä tiedä. Kohteliaisuudesta siinä muutama yleislöysä repliikki vaihdettiin ja minä väsymystä valitellen sain liuettua paikalta. Alberga sinänsä on mielenkiintoinen paikka tutustuttavaksi ja yövyttäväksi. Yksikerroksinen kivinen sokkeloinen rakennuskokonaisuus, jonne on aika autenttisesti saatu vanhoilla kalusteilla ja varusteilla säilytettyä vanhan rakennuksen ilmapiiri. Silti tarpeelliset suihku- ja saniteettitilat ovat modernia tasoa. Tässä kylässä ja seuraavana lepopaikkana toimivassa San Pedro de Rosadosissa majoittuvan on hyvä tietää, ettei kylissä ole pankkiautomaattia (seuraava on vasta Salamancassa).

Aamu oli tosiaan kylmä. Vaellushousuihin piti liittää pitkät lahkeet ja fleecepusero vetää päälle. Oli vähällä ettei hengitys höyrynnyt ensimmäisiä askeleita ottaessa, melkein hansikkaita kaipasi. Mutta kun vähän aikaa askeltaa, vanha diesel lämpiää ja nouseva aurinko hoitaa loput. Katkolahkeet nykäistään pois ja fleece joutaa rinkkaan. Tälläkin kertaa reitti tarjosi paljon nähtävää. Pääosan matkaa reitti seuraa vanhaa roomalaisten tietä. Kaivauksia on tehty, niitä esitteleviä paikkoja ja esittelytekstejä tulee toistuvasti vastaan.

21.09.16 San Pedro de Rosados, 28 kilometers. Last night in a very pittoresque Alberque Parroquial of Fuenterroble de Salvatierra was very peaceful. I was the only pilgrim sleeping there. In the late evening, when I was coming "home" from friendly nearby bar, I entered into a meeting in alberga´s livingroom. The local priest, in charge of all these activities dealing with alberque and pilgrims going through and some volunteers were making plans for the future. The priest was a man in action. After handshaking he almost pulled me to the table and after having heard that I was a Scandinavian, he wanted my opinion how pilgrimage Saint Olaf in Norway and pilgrimage Saint Birgitte in Sweden could be joint somehow in co-operation with Caminos to Santiago. Unfortunately I really do not know. After some snacks and some smalltalk I could use my tiredness as an excuse and leave. The alberque is an interesting place to see and where to sleep. A stony old building with very old furniture - a peaceful atmosphere. In spite of that all those for showers and toilets are modern and clean. For a person who wants to have a break here and the next village San Pedro de Rosados must remember that these villages do not have cajero automatico - provide yourself with cash before coming here.

This morning was cold in Fuenterroble de Salvatierre. Hiking trousers needed long sleeves, a fleecejacket was needed and probably also gloves for hands could have been a pleasant option. But after half an hour hiking the old diesel gets warm and the rising Spanish sun does the rest. Trousers can be shorts again and fleece can be put back into the backpack. This time, too there were so much to see. Mostly the route follows the old Roman road. Excavations has been done, the results are seen and informationtables tell the rest.

Tähän rakennettiin noin 2000 vuotta sitten roomalainen tie, jolle olisi voinut antaa 2000 vuoden takuun. On siinä haastetta Destialle. - Romans built this road about 2000 years ago. They could have been able to give it a 2000 years guarantee. There is some challenge for today´s road constructors.

Reitti kulkee edelleen pitkin karjalaitumia ja niiden välissä. Lehmät, lampaat ja mustat siat laiduntavat polun molemmin puolin. Tällä kertaa kohtaan todellisen yllätyksen, jota en ole koskaan kohdannut. Näen kotkapariskunnan istuvan puun latvassa ja meluni säikäyttäminä ne nousevat majesteetillisina valtaville siivilleen ja leijuvat pois. Jess! Se saattoi olla "once in lifetime" -kokemus, joka ei ehkä tule toistumaan. Yritin olla nopea valokuvaaja. Sain tulokseksi kolme erittäin tarkkaa ruutua sinisestä taivaasta. Caceresin ympäristön luonnonpuistoissa etenkin korppikotkien pesimisen ja oleskelun kerrotaan olevan erittäin yleistä. Niin näyttää olevan täälläkin.

The route goes again along fields and between them. Cows, lambs and black pigs can be seen on both sides of the route. This morning I meet a real surprise that I have never met in my life. I see two eagles sitting on the top of the tree. Even though I try to do my approach as silent as I can, they rise on their huge wings and fly majestetically away. Huh! It could be "once in a lifetime"- experience that probably will never be repeated. I tried to be a fast photographer. My result was three sharp photos of the blue sky - unfortunately. In nature parks in Caceres surroundings specially vultures (maybe eagles too) are very common and easily observed.

Tänä päivänä myös keskiaikainen pyhiinvaellusreitti Camino Mozarabe / Camino via de la Plata ja moderni, uusiutuva energiatuotanto kohtaavat. Vaellusreitti tekee pitkän nousun harjanteen laelle ja päältä alkaa valkoisten tuulimyllyjen pitkä rivistö harjanteelta toiselle. Espanjan luonnonolosuhteet ovat erityisen edulliset uusiutuvalle energiantuotannolle, joista etenkin kaksi kannattaa mainita. Aurinkoenergian talteen ottaminen on täällä luonnollisesti erittäin järkevää. Toisinaan pyhiinvaeltajakin saattaa reitillään kohdata valtavan aurinkoenergian keräämisalueen, jossa valtavien, sivuiltaan ehkä kymmenen metriä pitkien ja leveitten aurinkopaneelien armeija tuijottaa aurinkoa ja tietokoneiden ohjaamana kääntyy hitaasti koko ajan kuin scifi-elokuvan monsteri kohti aurinkoa sen liikettä seuraten. Tuulivoimaa Espanja hyödyntää myös runsaasti. Kerrotaan, että Espanjan koilliskolkan maakunta Navarra on EU-maitten tuulisinta aluetta - se asia tämän maan kannattaa hyödyntää. Navarrassa, pyhiinvaellusreittien Ranskalaisen reitin kulkijat voivatkin nähdä Pyreneitten rinteitä kulkevia valkoisten tuulimyllyjen jonoja melkein silmiin näkymättömiin.

Today a medieval pilgrimage route Camino Mozarabe / Camino via de la Plata shakes hands with modern production of renewable energy. Camino route goes high on the ridge and on the top long rows of white windmills can be seen from this ridge to another and another... The nature is very favourable for Spain when it is the question of production of renewable energy. Two of them are essential. Sun and the wind. This sunny country has done a lot to use the sun. Also pilgrimage routes can lead a hiker to see huge areas where army of wide square solarpanels, perhaps 10 meters high and wide are staring the sun and step by step, like monsters in a sci-fi-movie move their faces to the sun all the time for optimal result. Spain collects and uses windpower very much. It has been told that province ov Navarra in the nort-east corner of Spain is the windiest area in the whole European Union. That is why it is not a big surprise that a pilgrim, walking over the Pyrenees on Camino Francais can often meet very long rows of windmills on hills on Pyrenee mountains.

Tässä on symboliikkaa enemmän kuin lääkäri määrää. Vasemmalla pyhiinvaeltajamuistomerkki keskiaikaisella historiallaan. Oikealla moderni tuulimylly keräämässä puhdasta energiaa, jotta maailma säilyisi pitempään. - In this photo there are more symbols of essentials of life that a person can imagine. On the left a statue of a pilgrim with all its history and values. On the right a windmill collecting clean, renewable energy so that the world had some time more to survive,

Vaikka San Pedro de Pedrosas onkin pieni kylä, vaeltaja voi saada siellä hyvän palvelun. Heti kylään tultua pikkukadun oikealla puolella on vastassa Hotel Rural VII Carreras. Yrittäjä Mari Carmen de la Iglesia pyörittää Anna apunaan kokonaisuutta, josta kulkija löytää asiallisen albergan (7€ / yö), hotellihuoneen 20€/yö) ja mukavat ravintolapalvelut. Ja erittäin ystävälliset palvelut.

Even though San Pedro de Pedrosas is a little village, a pilgrim can have here a friendly and good service. Just when have reached the village a hiker meets Hotel Rural VII Carreras on the right side  of the street. Mari Carmen de la Iglesia is running this business with Anna consisting an alberque (7€/night), a hotel (20€/a night) and cosy restaurant services. I really can recommend.

Tiistai 20.09.16. Fuenterroble de Salvatierra. Eiliset kilometrit tuntuivat jäsenissä aamulla. Fyysisen jäykkyyden lisäksi mukana oli vähän tilanteeseen liittyvää vaivautuneisuuttakin. Tällainen ryntäileminen ei oikein kuulu caminolle. Kun mies lähtee aamupimeässä liikkeelle kuin silmälaputettu ravihevonen, puskee päivän eteenpäin autotien laitaa, metsäpolkuja ja taas autotien laitaa vain kilometrien saalistaminen mielessään, silloin ei oikein näe eikä aisti. Tähän punnertamiseen tajunta ehdi mukaan. Toki sillä ja tämän päivä neljälläkymmenellä kilometrillä sain järjestettyä tulevien kolmen viikon päivät paljon, paljon leppoisammiksi. Sekin on hyvä se. Mutta eilen oli eilen ja nyt tämä päivä on läsnä.

Tuesday 20.09.16 Fuenterroble de Salvatierra. Those 50 kilometers had left their traces in my body - it was obvious in the morning. Besides this physical consequence I felt myself a little annoyed. Yesterdays rushing is something that You are not supposed to do in the camino. When a man starts his diesel in the dark in the morning like a race horse without seeing left or right and only greedy for kilometers, he cannot see or experience. The mind is not fast enough to adapt itself to this race. And experiencing is he first priority for me in caminos, not the kilometers. Of course was able to arrange by that and today´s 40 kilometers much easier and more comfortable days for the three remaining weeks. That is a good thing for sure. But yesterday was yesterday and today is present. Let us go for it.

Muutama kilometri Aldaenueva del Caminon jälkeen vaeltaja kohtaa ongelman. Tutut Camino via de la Platan kiviset kuutiot ohjaavat vaeltajan asvaltilta metsäpoluille. Samaan aikaan seitsemän asvalttiin suhautettua nuolta opastaa jatkamaan autotien reunaa. Kannattaa tällä kertaa totella nuolia. Metsäpolkua kulkeva caminoreitti on noin puolen kilometrin jälkeen tiheässä piikkipensaikossa kokonaan tukittu risuilla ja muulla puutavaralla. Syy jää tuntemattomaksi. Parin kilometrin jälkeen autotiellä tulevat vastaan taas tutut keltaiset nuolet, jotka seuraavien parin kilometrin jälkeen vievät taas metsäpoluille.

After a couple of kilometers from Aldaenueva del Camino a pilgrim meets a problem. Grey stone qubes lead a pilgrim to paths and at the same time seven arrows on the asphalt recommend to go on following the tarmac road. It is good for you to obey the arrows. The official camino route (going to the path on right) is after about 500 meters totally blocked by bushes and all kinds of woods. Why, I cannot know. If You go on on shoulder of the road after a couple of kilometers you meet again those beloved yellow arrows, which will again after a couple of kilometers ask you to leave the road on paths.

Pituudestaan huolimatta tämä päivä oli miellyttävä päivä. Tänään vaihtui provinssi Extremadurasta Salamancan provinssiin. Reittimerkintöihin rajan ylittäminen teki myös muutoksen. Tutut ja turvalliset keltaiset nuolet ovat edelleen niitä, joita silmä näkee ja haluaa nähdä. Extremadurasta tutut harmaat kivikuutiot nyt taakse ja nyt kulkusuuntaa vaeltajalle näyttävät siistit ruskeat puupylväät keltaisine kolmioineen.

In spite of today´s 40 kilometers today was a pleasant day. Today I crossed the border of a new province from Extremadura to province of Salamanca. That is seen also with signalling the route. Those safe and beloved yellow arrows are still those a pilgrim sees and want to see. But grey big stone cubes are now history and new brown wooden poles with yellow triangles and shell symbols point us the way to go.

Salamancan provinssiin tultaessa ensimmäisenä on Bejarin kunta, joka on todella panostanut vaeltajien historian tuntemiseen. Vaeltaja kokee kulkevansa läpi elävän arkeologisen museon. Roomalaisten aikaisia millarioita, roomalaisten ja myöhempien aikalaisten rakentamia siltoja, avattuja arkeologisia kaivauksia ja muita historiallisia nähtävyyksiä riittää. Eikä vain nähtävyyksiä vaan kunta on pystyttänyt jokaisen nähtävyyden viereen kiiltävästä teräksestä esittelytaulut teksteineen ja monivärikuvineen. Tätä materiaalia täällä todella riittää. Kaikkia kaksituhatta vuotta vanhoja roomalaisten kilometripylväitä ei kaikkia ole edes viitsitty museoida. Muutamia niitä näkyy edelleen vanhaa kiviaitaa tukemassa myöhempien sukupolvien kierrättämänä. Reitti kulkee mukavia polkuja paljon suurten puitten varjostamissa lehvistöissä. Sitä on mukavaa askeltaa.

When reaching the province of Salamanca the first municipality is Bejar, that has really invested to hiker information. A hiker feels like she/he is walking through a living museum of history and archeology. Roman millarios, bridges, opened archeologigal excavations and many other historical objects are seen. The municipality has completed these attractions by well designed information tables made of bright steel. A lot of the route can be walked in shade of big trees inside the green. There steps are pleasant to take.

Puente de Magdalena, Magdalenan silta 1300-luvulta. Puiden varjossa tumma virta solisee hiljaa sillan alla. Rauhoittavaa. - Puente de Magdalena, the bridge of Magdalena of 13th century. In shade of trees black river is gliding slowly under the bridge. So peaceful and relaxing.

Kaksi millariota ja Bejarin kunnan hieno esittelytaulu. Erinomaista kulttuurityötä. - Two millarios and a steel informationtable by the Municipal Bejar. Excellent service for a hiker.

Sunnuntai 18.09.16 Galisteo. Tämän sunnuntaipäivän tämä nomadi omisti 28 kilometrille Canaveralista Galisteoon. Normaaleina pyhäpäivinä varhainen aamiainen olisi jäänyt saamatta - kahvilanpitäjät vetävät täällä lonkkaa sunnuntaisin pitempään ja avaavat myöhemmin. Onneksi Canaveralin mukavan albergan ylläpitäjäpariskunta ajatteli toisin eli asiakasystävällisesti. Runsas aamiainen oli tarjolla jo kello 7.00. Tälle Canaveralin yksityiselle albergalle ja sen hospitaleroille voin antaa erinomaisen arvosanan. Siisti, sisältä vasta modernisoitu vanha rakennus pääkadun varrella majoittaa enimmillään 20 asiakasta - viisi sänkyä neljässä valoisassa huoneessa. Ystävällinen palvelu, hyvät suihku- ja saniteettitilat ja muutkin tilat. Alakerrassa aamiaishuone ja terassipöytiä takapihalla. Kun vieras on rauhoittunut majoitukseen, isäntä pyytää kohteliaasti kulkijan hikiset vaellusvaatteet, heittää ne pesukoneeseen, vie ne ohjelman pyörittyä narulle ja Espanjan tehokkaan aurinkokuivauksen jälkeen voit poimia puhtaat, kuivat ja hajuttomat vaatteesi narulta seuraavaan käyttöön. Se on oikein mukavaa kaltaiselleni nyrkkipyykkiä inhoavalle vaeltajalle. Alberga veloittaa yöstä 15 euroa ja aamiaisen kanssa 18 euroa. Täällä oli mukavaa yöpyä.

Reitti Galisteoon antaa myös mukavia väristyksiä. Kun kaupungin kivikadut jäävät taakse, kulku jatkuu pitkin ikivanhoja metsäpolkuja suurten pinjojen ja rautatammien keskellä ja varjoissa. Silmät sulkemalla pinjojen keskellä pääsee mielikuvissaan helposti kotimaiseen helteiseen mäntymetsään - jos niin haluaa. Karjaportteja reitillä kohtaa kymmenittäin. Kun yksi aitaus päättyy, toinen alkaa. Matkaa taitetaan melkein koko ajan aidatuilla luonnonlaitumilla. Kaupunkiin tulo meni kilometrin pitkäksi. Tultiinkin Galisteon viereiseen pikkukylään, jonne Alberque-viitta opasti yöpymään.

Espanjassa vaeltaja tapaa lähes aina auttavaisia ja ystävällisiä ihmisiä. Tulo Galisteoon / San Giliin oli tästä jälleen mieleen painuva lämmin kokemus. Tulimme kaupunkiin yhtä matkaa saksalaisen avioparin kanssa. Sunnuntaipäivä kello yhden ja kahden välillä, kadut olivat ihmisistä tyhjinä. Kunnallisen albergan ovi oli lukossa, ei soittokelloa, ei puhelinnumeroa. Yksi oppaasta löytynyt puhelinnumero ei tärpännyt. Vastaajalla ei ollut mitään tekemistä albergan kanssa. Liikutaan yhden korttelin verran ja saaliksi saadaan mies, jolta kysytään neuvoa. Hän huutaa paikalle poikansa, vaimokin on sisällä huutoetäisyydellä. Ensin saadaan epämääräisempi neuvo, jolla pitäisi päästä eteenpäin. Hetken päästä perheen poika juoksee peräämme ja kertoo tämän kadun varren toiseksi viimeisessä asunnossa olevan avaimen albergaan. Uupuneet saksalaiset jäävät varjoon odottamaan ja minä menen sille toiseksi viimeiselle ovelle ja soitan kelloa. Asunnon nuori pariskunta kertoo, ettei heillä mitään avainta ole, mutta kulman takana olevassa baarissa on. Siinä jutellessa mies katsoo noin 50 metrin päässä jalkakäytävälle varjoon rinkkojensa kanssa levähtäneitä väsyneitä saksalaisia, vetäisee sandaalit jalkaansa ja kertoo hakevansa avaimen minulle. Kääntyy kommenttia odottamatta, lähtee ja palaa hetken päästä avaimia kilistellen. Ja niin pääsevät vaeltajat sisälle, suihkuun ja levähtämään. Mitä tässä muuta voi olla kuin iloinen.

Sunday 18.09.16 San Gil (1 km from Galisteo). This nomad devoted this Sunday for 28 kilometers from Canaveral to Galisteo. On "normal" Sunday mornings early start is without breakfast. Cafes and bars usually open their doors much later on Sundays. I am happy to say that hospitalero couple was kind enough to serve breakfast at 7.00. I can raise my hat high for this nice and friendly alberga. Nice, just inside renovated old building had 20 beds in four rooms, five beds in each. All facilities pleasant and functioning, downstairs a breakfast room and a patio for guests. And downstairs the hospitalero asked for my wet and dirty clothes, got them, put those in a laundry machine, after a while took them off and hang on the rope. The hot Spanish sun did the rest and after a half an hour I could get my clean clothes ready for second use. Lovely, I must say as a person who does not love much doing the laundry manually. Price in this alberga is 15€ / night, 18€ with the breakfast.

The route to Galisteo gives me good vibrations. After tarmac and stony roads of the city the path goes to old narrow paths among and in shade of pinjas and holm oaks. By closing my eyes and experiencing taste of pinjas I can almost pretend to walk in Finnish pinewood forests. Iron gates cut the walk more than often. When you leave one corral, there is another to go through. Almost all the way goes in corrals. The last kilometers I walked with two German pilgrims. Somehow we skipped the arrow to Galisteo and reached a village San Gil one kilometer off Galisteo. There was an alberga  and we decided to use it for the night.

So far I have met mostly very helpful and friendly Spanish people here. The example of this is a process, how we got the key to the alberga. We found the municipal alberga by the church but the door was closed. Sunday afternoon, what to do? No button for the bell, no telephone number either. One telephone number was found in the German guide but the lady, who answered knew nothing about the key or alberga. Streets were empty and not so many people to ask. Then one man was parking his car close by. I asked the man about the key, he shouted the question to his son on the grass in front of the house as well to his wife inside the house. Short family meeting (almost shouting) and we have one advice by which we can go on. We take some steps around the street corner.Then the son of that family runs after us and tells that in the second last apartment of this street there is a family, who has the key. Okay. The German couple was so exhausted that they wanted to spread themselves and backpacks in shade on the pavement and I walked to that special door and rang the bell. The young couple in the apartment tells that they do not have the key but in the bar around the corner is. The husband of that couple sees the tired German couple sitting on the pavement in the distance of about 50 meters, puts sandals in his feet and tells me to get the key for me. Goes and comes back in a minute with keys klinging in his hands. These friendly things and gestures just happen without complicated procedures. And it happens all the time.This is something very nice and touching for sure.

Sinne vaan, nyt pitää vähän pusertaa. - Up, up you go. Now you have to push.