Tïistai 11.10.16 Santiago de Compostela. Eilen kävelin kuudennen kerran caminoni päätösetappia Santiago de Compostelan katedraalin aukiolle. Näissä päivissä on aina jotakin samanlaista kuin lapsena ja koululaisena lukukauden viimeisenä päivänä päättäjäisiin mentäessä. Jokin pitkä vaihe on päättymässä ja mielessä kihelmöi tyytyväisyys tämän suorituksen loppuun saattamisesta. Mielessä on tietysti myös odotusta pienestä juhlahetkestä ajatuksella - jonkinlaisen juhlan olen ansainnut.

Samaan aikaan mieli on haikea. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Tätäkö minä kauan suunnittelin ja valmistelin? Tätäkö minä tällä viikkojen hikisellä punnertamisellani etsin? Haikeutta tuo myös ero niin kovin monista menneiden viikkojen aikana tutuiksi ja läheisiksikin tulleista vaeltajakumppaneista. Heidät on tottunut näkemään albergassa aamumurahtelevina ja tukka pystyssä, sitten hetken päästä reitillä iloisina "Buen camino"-tervehtimässä, juomaa ja banaania tarjoamassa tai sitten illalla pikkuisen kahvilan keikkuvassa pöydässä käymässä intensiivistä keskustelua ihmistä ja maailmaa koskettavista asioista. Se on ollut ja on usein sellaista yhteistä henkistä sisaruutta tai veljeyttä, joka ei ole tarvinnut raameikseen tietoa toisen henkilökohtaisesta taustasta, ominaisuuksista, uskonnosta tai poliittisesta taustasta, ei varallisuudesta tai aviosäädystä. Keskustelun aloittamiseen on useimmiten riittänyt etunimi ja kiinnostus tutustua. Tässä vaiheessa, perilletuloa seuraavana päivänä huomaa miettivänsä, missä kulkee nyt se aina iloinen alaskalainen pariskunta, joille ei tarvinnut turhaa kuvailla Suomen pakkasia tai metsiä. Heille se oli kotiakin tutumpi. He asuivat sillä samalla napapiirillä kuin mekin. Tai minne jatkoi matkaansa se ystävällinen virolainen vaalea sisaruspari, jotka yllättivät suomalaiset eräällä taukopaikalla kommentoimalla sivusta puhtaalla suomenkielellä. Missä kulkee sympaattinen ja itsepäinen tanskalainen Elisabeth, jonka kanssa vaelsimme reitin ainoina pyhiinvaeltajina kymmenen paahtavan helteistä päivää Malagasta Cordobaan? Usean päivän hollantilaisen vaelluskumppani Susanin tiedän olevan tulossa noin seitsemän päivän päässä Santiago de Compostelasta Camino via de la Plataa kulkemassa. Ranskalaisen Cyril-isän, Marie-Sophie-äidin ja heidän puolivuotiaan Laetitia-vauvansa tapasimme tänään vielä Santigon pilvisellä kadulla, hymyilevinä ja iloisina kuten aina aiemminkin. Hekin olivat perillä vajaan yhdeksänsadan kilometrin ja kahden kuukauden vaeltamisen jälkeen. Ja monet, monet muut ystävälliset ja mielenkiintoiset ihmiset. Ne muunlaiset joko kulkevat ohitse ilman erityistä huomiota tai minä jätän huomiotta. Siihenkin caminolla kulkeminen antaa vapauden. Tällaista elämä on. Ihmisten parissa ja kanssa antoisaa.

Ainakin ensi kertaa pitkän vaelluksensa katedraalin aukiolle päättävälle vaeltajalle hetki on suuri ja ainutkertainen. Kun saa viikkojen ja satojen kilometrien punneruksen onnistuneesti päätökseen, olo on tietysti sankarin olo ja sen haluaisi muidenkin huomaavan ja huomioivan. Santiago de Compostelan asukkaat eivät juuri yksittäistä tulijaa huomaa tai erityisesti huomioi - sitä on turhaa odottaa. Punaista mattoa ja torvisoittokuntaa ei tulija kohtaa vaikka kuinka kokisi ne ansainneensa. Syy on tietysti yksinkertainen. Kaupunkiin virtaa lähes läpi vuoden joka päivä noin tuhat vaelluksensa päättävää pyhiinvaeltajaa. Santiagolaisille tämä hikisten ja suoritustaan riemuitsevien ihmisten joukko on niin arkipäivää kuin arkipäivä voi yleensä olla. Ei tästä innostumattomuudesta heitä voi moittia. Päätösjuhlat kannattaa pitää toisten vaeltajien kanssa ja riemuita niiden kanssa, jotka iloon voivat itsekin samaistua.

Tuesday 11.10.16 Santiago de Compostela. Yesterday I closed for sixth time my last camino etapa entering the square of Catethdral of Santiago de Compostela. This moment has always something similar than a pupil or a student has when the  last day of the season is present and she/he is walking to the closing seremonies. Something long is about to end and the person has a feeling of satisfaction of accomplishing something important. At the same moment she/he has a feeling that even a minor party has been deserved, in a way or another.

On the other hand you feel a bit blue and empty at the moment. Was it really this I was looking for? Really this that I made plans and preparations for a long time? Was it really this that I pushed with a lot of sweats for so many weeks?

Most of all a pilgrim like me feels blue because of so many human contacts which have became close and warm are approaching their end. For so many days and weeks you have used to see them a bit grumpy and hair not combed in mornings and after a while smiling and happy greeting you with "Buen camino"-greeting somewhere by the camino track. And after a while they are offering you a banana or water or having an intensive debate with you at a little and unstable bar table in a bar in village almost in the middle of nothing. It has been and is such kind of sisterhood and brotherhood in which there, a day after my arrival in Santiago I find myself wondering, where is that nice Alaskan couple, who had a clear vision how Finnish winter and forests look like. They knew that as well as they knew Alaska. They lived just by the same Polar Circle as we in Finland do, on the opposite side of the globe. Or I find myself wondering where are these friendly Estonian sisters, who surprised us Finns by commenting our discussion with perfect Finnish language. Where takes her steps bright, positive and intelligent Danish Elisabeth with whom I had a privilege to be the only pilgrim on our ten days from Malaga to Cordoba? I know that Susan from the march city Nijmegen, Holland is approaching Santiago in a distance of 7 days. We were pushing our camino kilometers together some days until Caceres.

The loveley French family, mother Marie-Sophie, father Cyrie and baby Laetitia I met today on cloudy Santiago street, smiling and happy as I have seem them always. They had reached their destination yesterday in Santiago as many of us did satisfied after their almost 900 kilometers and two months walk. I really raise my hat high to this positive trio.

And so many interesting, friendly and positive people with whom our ways have crossed during these 46 days. Those moments will be my emotional and experimental capital for a long time. By this I want to send my virtual thanks for You all.

To live in a real word, to be realistic in this world there are also other kinds of people doing the camino. People who do not want to get to know you or you do not want to get to know. That is not a problem in the camino. You have total freedom here. For me this is an absolute essence of the camino and nobody should not get hurt of it. If there is a person who does not like to know you, she/he goes by "without seeing you". If there is a person you do not want to get aquainted, you go by her/him "without seeing her/him". So simple - as in life in general.

That is how life is. With people. So inspiring.

A pilgrim who finishes her/his camino first time by walking to the square of the catethdral regards that moment personally very emotional and unique. Many week´s and many hundred´s of kilometers pushing is has been completed succesfully. Feeling is heroic and it is human to have a wish that also others regocnize that and give some credit and glory to pilgrim´s success. For an individual pilgrim it is useless to wait that citizens of Santiago de Compostela would do that. No red carpets are spread for pilgrims to walk to the catethdral, no brass bands either. The reason is very simple why not. Almost through every year about one thousand individual pilgrims arrive every day in catethdral square smiling and satisfied. For local people in Santiago this is so much their everyday life that it is hard to find something more usual. There is no reason to blame them of this, I think. They cannot celebrate every individual pilgrim 300 000 times a year. These upraising parties (farewell-parties as well) are better to have with fellow-pilgrims who share this common experience.

Kampasimpukan kuorisymboli on vakiintunut pyhiinvaellusreittien symboliksi. Suuissa kaupungeissa tämä reittiä osoittava merkki on yleensä kiinnitetty pronssisena katukiveykseen. Näin myös Santiago de Compostelassa. - The shell symbol is the symbol of all pilgrimage routes in Spain. In big cities this symbol is often seen on bronze on pavement stones.

Se on nyt tässä. 1240 kilometriä ja 46 päivää Malagasta Santiago de Compostelaan. Se oli Camino Mozarabe. Oikealla sisareni Saija, vasemmalla hyvä ystävämme Päivi. - Mission accomplished. 1240 kilometers and 46 days from Malaga to Santiago de Compostela. Saija, my sister on right, Päivi our good friend on left.

Santiago de Compostelan katedraalin kellarissa on hopea-arkku, jossa kerrotaan olevan apostoli Jaakobin luut. - In basement of Catethdral of Santiago de Compostela there is a Silver coffin in which bones of apostle Jacob´s bones are being reserved.

Tämä sympaattinen perhe on myös saavuttanut päämääränsä. Vajaat yhdeksänsataa kilometriä ja kaksi kuukautta Ranskasta Espanjan läpi Santiago de Compostelaan. Kaikkea hyvää Teille Marie-Sophie, Cyril ja pikkuinen Laetitia tulevassa elämässänne. - This happy and always positive family has also reached their destination Santiago de Compostela. Almost 900 kilometers and two months from France to Santiago de Compostela. All the best to You Marie-Sophie, Cyril and Laetitia.

Sunnuntai 09.10.16 Pedrouso. Toiseksi viimeinen vaelluspäivä tällä caminolla alkoi kylmänä ja sumuisena Ribadisossa. Espanjassa alkaa olla jo syksy. Kymmenet vaeltajat Pedrouson monesta albergasta purkautuivat hyvin vaatetettuina, monilla pipot päässään ja hansikkaat käsissään aamuhämärissä kolealle taipaleelleen. Paksu sumu peittää laaksot, hämärtää näkemisen muutamaan kymmeneen metriin ja tekee maiseman mielenkiintoisen pehmeäksi. "Sumu on kuvaajan paras retussi" on joku ammattivalokuvaaja joskus täsmentänyt. Niin se varmaan on. Kyllä siihen kannattaa harrastajakuvaajankin uskoa.

Sunday 09.10.16 Pedrouso. The second last day in this camino began cold and foggy in Pedrouso. It seems to be autumn in Spain. Tens of pilgrims of those many albergas in Pedrouso bursted out on camino route with warm clothes, some of them with wollen caps in heads, some with gloves in their hands. A very thick fog covers valleys and shades the visibility to 10-20 meters and changes the wiew soft. "The fog is the best retouch for a photographer" used a well-known photographer
to say. For sure it is so.

Vaeltajien määrä näin lähellä Santiagoa on todella suuri. Vaikka on varhainen sunnuntaiaamu, monet reitin varren kahvilat avaavat ovensa varhain kulkijoita varten ja hyvästä syystä. Kahvilapöydät täyttyvät pian, puheensorina täyttää ilman, WC-jonot syntyvät ja etenevät sopuisasti ja baaritiskin takana työskentelevillä kiirettä riittää. Tämä näyttää iloiselta suurten joukkojen liikuntatapahtumalta enemmän kuin ahtaasti tulkiten pyhiinvaellusta tekevien taukohetkeltä. Onko se hyvä ja oikein - en minä sitä halua mennä rajaamaan. Näillä ihmisillä näyttää olevan mukavaa yksilöinä ja keskenään. Siitä on tässä kaaosta, väkivaltaa ja ihmisten keskinäistä vastakkainasettelua ruokkivassa maailmassa kaikki syyt olla iloinen. Tässä on näiden ihmisten hyvä olla.

The number of pilgrims here so close to Santiago is really big. Even though we are living early Sunday morning, many cafes and bars open their doors and tables for pilgrims and with a good reason - customers. Tables and terraces are full of people in a minute, lines of people in front of WC-doors appear and move on peacefully and waiters and professionals behind the counter are more than busy serving this smiling group of pilgrims. For me and my eyes this looks more like a mass event for sport and motion than a coffee break of pilgrims. Right or wrong - that is something I do not want to define. These people seem happy and feeling well as individuals and as "participants" of this pilgrimage. I have all the reasons to be happy because of this. In this world full of chaos, violence, and many kinds of tendencies to discriminate and set peoples against each other we really need occasions where people can feel togetherness as only being human beings. I am sure that most of these people do not know much of each others backgrounds, political ideas, religion, social and economical status etc. They have just met on the route 400 kilometers or 4 kilometers ago, walked together, slept in bunk beds side by side in albergas, washed their dirty socks manually at the same time in albergas washrooms and eaten cheap dinners together in same bars and restaurants and most important of all, created a human contact. Here I can see these people feeling well.  At the moment this is enough for me.

Aurinko nousee, nujertaa sumun ja pian lämpötila nousee yli 20 asteen. Pedrousoa lähestyttäessä reitti kulkee pitkät ajat miellyttävän vihreässä lehvistössä korkeitten eukalyptuspuiden tai tammien varjossa. Siellä on kulkijan miellyttävää vaeltaa.

The sun is rising, conquers the fog and soon the temperature rises over 20 degrees. When approaching Pedrouso the route finds its way in pleasant green paths shaded by high eucalyptus trees or big oaks.

Lauantai 08.10.16 Ribadiso. Vaelluspäivät lähestyvät loppuaan ja Santiago de Compostela on aina väin lähempänä. Tämän huomaa sekä vaeltajien määrän lisääntymisenä että siinä, että useiden, satojen viimeisten kilometrien aikana tutuiksi tulleiden vaeltajien puheissa alkaa näkyä jo tämän pitkän yhteisen kokemuksen päättymisen läheisyys. Tämä päivä on ollut kolmanneksi viimeinen vaelluspäivä - kulkemisen rutiinien kannalta helppo ja turvallinen. Matkaa runsaat kaksikymmentä kilometriä, maasto tutun vaihtelevaa nousujen ja laskujen kanssa. Pitkä paussi tällä kertaa Melidessä, jossa tutun ja erinomaisen kauniin Camino Primitivon reitti yhtyy tähän Camino Francaisiin. Tämän Camino Primitivon olen vaeltanut tähän mennessä jo kahteen kertaan. Toistaiseksi se on minulle se tähänastisista mieluisin ja kaunein reitti Espanjassa. Näitä polkuja kuljen siis jo kolmannen kerran. Tuttuja mielikuvia taloista ja maisemista välähtää mieleen; tästä olen joskus kulkenut. Kaikkea ei tietysti näistä viikkojen vaelluksista voi yksityiskohtaisesti muistaa. Eikä tietysti tarvitsekaan.

Saturday 08.10.16 Ribadiso. Hiking days are coming to their final and Santiago de Compostela is closer and closer. A hiker can see this with seeing more pilgrims on the route and with comments of those fellow pilgrims you have been walking during last hundreds of kilometers - the common experience is approaching it´s end. This days has been the third last day for hiking - an easy and a safe day.  An etapa of more than 20 kilometers, the terrain as usual uphills and downhills. We had a longer break in Melide, where Camino Primitivo joins Camino Francais.
This Camino Primitivo I have been hiked for twice. So far it is the most pleasant and beautiful camino in Spain. On these paths I am walking for the third time so far. Some memories are flashing in my mind every now and then. I have been walking here a time ago. I really  do not have to remember everything of  these details here. The experienece is enough.

Nyt elämme lauantain iltapäivää. Useimmat meistä vaeltajista päättävät useita viikkoja ja useiden satojen kilometrien vaeltamisensa viikonlopun jälkeen maanantaina Santiago de Compostelan katedraalin edustalle. Jo nyt, muutama päivä etukäteen ilmassa on jo päätösillallisten  tuntua.
Täällä Ribadison pikkukylässä vaeltajat kokoontuivat illalla kylä ainoaan isoon ravintolaan illalliselle. Kolea iltatuuli pakotti väen sisätiloihin terassilta. Tunnelma tietysti vain tiivistyi ja parani. Minulla oli onni nauttia tämän päivän illallinen hauskassa unkarilais-tanskalais-saksalais-suomalaisessa illallispöydässä, jossa älykkään keskustelun lisäksi nokkela yhteiskunnallinen huumori hallitsi. Tämä oli miellyttävä ilta. Kiitokset siitä Teille, kansainväliset ystävämme.

Now we are living the afternoon of Satúrday. Most of us are completing our caminos on Monday afternoon in Santiago de Compostela. Alredy now, some days in advance there is a feeling of closing seremonies. Here in Ribaidiso hikers are gathering for a dinner in the only restaurant in the village. A cold evening wind forced everybody inside from the terrace. The atmosphere became closer and got better. I had a pleasure to enjoy my dinner with a very nice Hungarian-Danish-German-Finnish-table where an intelligent discussion was dominant completed with a very nice social-political humour. This was a very pleasant night. Thank You for that You beloved international friends.

f

06.10.-07.10.16 Sarria - Portomarin - Palas del Rey. Nämä kaksi päivää on edetty lappilaisten ystävien kanssa runsaat 40 kilometriä. Aamut ovat kylmiä ja sumuisia. Vaellusreiteillä on runsaasti pyhiinvaeltajia täyttämässä sitä viimeistä vaadittavaa 100 kilometrin etappia Santiago de Compostelaan pyhiinvaellussertifikaatin eli compostellan saadakseen. Kahvilayrittäjät ja albergayrittäjät kertovat tänä syksynä vaeltajia näkyvän aikaisempia vuosia vähemmän. Tietysti se on yrittäjien kannalta sääli. Aikaisempien vuosien raju kasvu on kasvattanut reitin albergojen ja kahviloiden määrää todella runsaasti. Reitti puolestaan on vaikutelmiltaan tuttu; nousua, laskua hyvin merkityllä reitillä. Auringonnousuun saakka mennään sumussa ja hämärässä kosteudessa. Auringon noustua vaatteita voi keventää ja iltapäivällä askelletaan jo runsaan 25 asteen aurinkoisessa säässä.
Portomarin on mielenkiintoinen kaupunki. Kaupunkiin tulijaa tervehtii suuri silta ja sen alla oleva valtava jokiuoma. Kuusikymmentäluvulla kaupungille tehtiin sama kuin Lapin Lokan kylälle. Suuri osa siitä upotettiin valtavan tekojärven alle. Osa kaupungista ja varsinkin sen historiallista osaa siirrettiin rantapenkereellä korkeammalle, näistä merkittävin on tietysti kaupungin vanha katedraali.

06.10.-07.10.16 Sarria - Portomarin - Palas del Rey. These two days I have been hiking with my two friends from Finland - total etapa is aboit 40 kilometers. Mornings are cold and foggy. On pilgrimage course you meet a lot of other pilgrims completing the obligatory 100 kilometers for compostella. In cafes and albergas you can hear the number of pilgrims being decreased compared to the previous year. The continuous growth of pilgrims has increased the number of optimistic owners of bars and private albergas. Decreasing of customers is a bad sign for them, of course.

The route is as used. Uphills and downhills on a very well signalled route. Until the sunrise pilgrims walk in a fog. After the sunrise you may put much of your cloths is your backpack and go on walking doing sunbath at the same time in a temperature of about +25 degrees Celsius.

Portomarin is a very interesting town. In arrival to the town the hiker meets a huge bridge and a very wide riverbed below it.  Diuring the 60'ies this town was sunked under a very wide water reaservoir. Part of the town and some historical parts of it were transferred higher on the riverbank, the most important of these was the old catethdral., of course.

Matkalla Palas del Rey´hin kohtaamme entisiä tuttujamme. Ranskalainen perhe, äiti Marie-Sophie, isä Cyril ja kuusikuukautinen Laetitia jatkavat pyhiinvaellustaan edelleen hyväntuulisina ja hyvinvoivina. Tälle perheelle tämä matka on mukavaa lomaa ja yhdessäoloa eikä mitään vaikeita ongelmia ole tullut vastaan. Portomarinissa he halusivat ostaa Laetitialle vaippoja mutta supermarketin valikoimissa oli vain jättipaketteja. Niiden kuljettaminen näissä olosuhteissa on vaikeata. Onneksi helpompikin ratkaisu löytyi.

On the route to Palas del Rey we met again some of our friends. The French family, mother Marie-Sophie, father Cyril and Laetitia-baby are going on their pilgrimage feeling still feeling well and happy. For this family this trip has been a nice holiday and togetherness. No major problems have occurred. In Portomarin they wanted to buy dipers for Laetitia in the supermarket but only those gigantic packages were available. To transport packages like these seemed to be quite impossible. Luckily the convinient solution was found and Laetitia could have her dipers.

Maailma on pieni ja suomalaisia tai suomalaistaustaisia ihmisä on kaikkialla. Australian Canberrassa asuvat Anna ja David ovat aloittaneet caminonsa Leonista ja jatkavat vielä Santiago de Compostelaan. Tämä ei ole se asian ydin. Pääasia on se, että heidän isovanhempansa on lähtöisin Suonenjoelta ja Lappenrannasta ja he molemmat puhuvat ja ymmärtävät kohtalaisen hyvin suomea. On todella miellyttävää tavata täällä, pienessä espanjalaisessa kaupungissa positiivisia nuoria, joiden henkilökohtaisessa historiassa ja mielessä Suomi on arvokkaana olemassa. Tämän caminon jälkeen he jatkavat matkaansa Suomeen ja sukulaisia tapaamaan.

This world is small - Finns or people with Finnish background can be met everywhere. Anna and David are siblings living in Canberra Australia. They have started their camino in Leon and they are continuing all their 350 kilometers to Santiago de Compostela. But this is not the point to me when I met them . The point is that their grandparents were born in Finland, in Lappeenranta and Suonenjoki and they both speak and understand pretty well Finnish, my language. For me it was really nice to meet here in a little Spanish town a young woman and a young man with a very positive attitude to their roots in Finland. For them Finland really exists. After completing this camino they go on their journey to Finland to meet their relatives.

Keskiviikko 05.10.16 Sarria. Tänään teimme mukavan 18 kilometrin matkan Triacastelasta Sarriaan kolmen lappilaisen ryhmänä. Sisareni Saija, ystävämme Päivi ja minä. Siitä kommenttejani saatte myöhemmin.

Tässä kohtaa blogiani haluan esittää mielestäni kaksi kauneinta ja tasapainoisinta valokuvaa tältä 41 päivän vaellukseltani. Molemmat ovat ikuistuksia siitä aamun hetkestä, jolloin aurinko nousee espanjalaisen horisontin yläpuolelle ja värittää uskomattomalla voimallaan ja väreillään näkyvän maailman. Silloin maailma pysähtyy ja voi vain ihailla. Ensimmäisen kauniin kuvan on ottanut hollantilainen pýhiinvaeltaja Susan Peters muutama viikko sitten ja toisen kuvan otin minä eilen aamulla.

Wednesday 05.10.16 Sarria. Today we walked a very pleasant etepa from Triacastela to Sarria in a group of three Finns; my sister Saija, our goode friend Päivi and me. Comments of that will follow later. So hold your horses.

This time of my blog I want to show You, visitors of my blog the most beautiful and balanced photos so far of my 41 days of my camino. Both photos have stopped the world in the the moment when sun arises above the Spanish horizon and colours with it´s incredible power the world visible for a human being. In that moment you can only admire. The beautifiul first photo is by Susan Peeters and the second is by me yesterday morning.

Matka Triacastelasta Sarriaan oli edelleen kulkemista vuorilla, nousua ja laskua. punnertamista ja askelen jarruttamista jyrkissä alamäissä. Päivä oli viileä ja sumuinen. Paksut valkeat sumupilvet peittivät laaksot ja lämpötila ohjasi pitämään puserot päällä ja shortsien jatkolahkeet kiinnitettyinä. Keskustelu tietysti kulkee, pitkästä aikaa tietysti suomeksi, omalla äidinkielellä. Puolimatkassa kohdataan sympaattinen, erikoinen kahvila. Tarjolla on kaikkea suuhunpantavaa, hedelmiä, banaaneja, vasta keitettyjä kananmunia, keksejä, vähän monimutkaisesti keitettyä kahvia tarjottuna kierrätetystä lasisesta sillipurkista ja niin edelleen. Vähän epämääräiseksi jäänyt yhteisö oli pystyttänyt tällaisen rennon "kahvilan" vähän repsahtaneeseen maalaisympäristöön. Asiakkaita oli runsaasti, ympäristö enemmän kuin pittoreski ja asiakkaat maksoivat "donativo-periaatteella" palveluistaan haluamansa summan. Tässä oli hyvin rentouttavaa pysähtyä hetkeksi.

The etapa from Triacastela to Sarria was still going on mountains, uphill and downhill, pushing and breaking your steps on downhill slopes. The day was chilly and foggy. Thick white foggy clouds covered the valleys and the temperature ordered you to have your fleece jackets on and long sleeves zipped to your shorts. Today we use Finnish  with my new friends, of course for a long time with my own language. In halfway we we meet a friendly, a bit freaky cafe. Here a hiker can have fruits, bananas, just boiled eggs, cookies, etc. A community had established this kind of an friendly "cafe" in a very special country environment. Much clients, surroundings more like pittoresque and all clients payed as they wanted "donativo". It really was relaxing to stop here for a moment.

04.10.16 Triacastela. Kuten arvata saattaa, tämän päivän reilun kahdenkymmenen kilometrin matka tultiin alaspäin O´Cebreiron huipulta. O´Cebreiron pikkukylästä jäi hieman ikävä vaikutelma. Pienestä, sinänsä pittoreskista kylästä on tullut pyhiinvaeltajien rahastamisen paikka. Kylässä on kyllä hienoja vanhoja kivirakennuksia, vankkaseinäinen vanha kivikirkko fantastisten vuoristomaisemien keskellä. Mutta se kaikki muu on rakennettu palvelujen ja schnik-schnakin (matkamuistojen) myymiseen pyhiinvaeltajille. Alberga täyttyy pian. Sen jälkeen onkin vaeltaja joko pakoitettu ostamaan itselleen ylihinnoitellun hostel-vuoteen tai vaeltamaan väsyneenä eteenpäin.

Aamulla matka Triacastelaan olikin sitten näkymiltään komea. Tasaista laskeutumista vuorilta alamaihin nousevan auringon valossa. Suuri pyhiinvaeltajapatsas Alto San Roguessa katsomassa laaksoon ja menosuuntaan ja pikkukylät kahviloineen polkujen varsilla. Siitä on helppoa kulkea, pysähdellä ja jatkaa matkaa.

Vanha ja uusi pyhiinvaeltaja Alto de San Roguella. - An old and modern Pilgrim on Alto de Saqn Rogue. 

Tänään Triacastelassa sain vastaanottaa miellyttäviä vieraita Suomen Lapista. Sisareni Saija ja hyvä ystävämme Päivi tekivät ensi monimutkaisen matkan napapiirin tuntumasta ensin Helsinkiin, sieltä Madridiin, sieltä Santiagoon ja sieltä bussilla Lugoon ja loppumatka taksilla Triacastelaan. He aloittavat ensimmäisen caminokokemuksensa kanssani huomisaamuna. Se tuntuu mukavalta. Mukavalta tuntuvat myös veljeni Hannun lähettämä erittäin lappilainen tuliainen. Se oli tietysti kuivattua poronlihaa eli kuivaalihaa ja työvälineeksi tietysti lappilainen puukko. Jess! Kyllä tuntuu kotoiselta. Lämmin kiitos, veljeni Hannu. Ehkä järjestämme huomenna Sarriassa mukavan suomalaisen hetken tuliaistesi ja kansainvälisten vieraitten kanssa.

Today in Triacastela I had a pleasure to meet very good friends from Finland. My sister Saija and a very good friend Päivi there from very north by the Polar Circle did first a very complicated trip  from Lapland to Helsinki, then to Madrid, from there to Santiago, from there by bus to Lugo and the rest of the trip by taxi to Triacastela. These two ladies will start their first camino experience with me tomorrow morning. I really like it. They brought me a very lovely present of my brother Hannu. A very specially produced reindeer meat dried in cold, clean and sunny finnish winter wind for about a month. We call this special meat in Lapland drymeat. That present has a small knife included to cut that meat. Great! I feel like home! Thank You my dear brother Hannu. Maybe we shall arrange a nice international moment tomorrow with your present in Sarria albergue.

Maanantai 03.10.16 O´Cebreiro. Tämän maanantain 28 kilometrin etappi oli melkoista vuoristorataa. Koko päivä kavuttiin vihreitä vuoren rinteitä ylös, sitten alas ja sitten taas ylös. Ei se oikeastaan haitannut kun asian tiesi etukäteen. Komeat näkymät tietysti korvasivat hikisen tuntien punnertamisen. Sympaattinen Villafranca de Bierzo on vuorten keskellä laaksossa noin 500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Heti aamun ensimmäisenä tehtävänä on valinta: lähdenkö etenemään laaksoja seurailevalla autotien reunalla vai valitsenko itselleni sen hikisemmän mutta maisemiltaan palkitsevamman vuoristoreitin. Ei tänne ole rekkoja väistelemään tultu vaan luontoa katsomaan, päätän. Kun kaupungin valot jätetään taakse, onkin sitten vastassa tiukka vastamäki mutkittelevaa vuoripolkua, joka nostaa miehen 700 metriä korkeammalle eli 1200 metrin korkeuksiin. Siellä kuljetaan ja ihastellaan nousevan auringon valaisemaa vihreitä vuorijonoja, laskeudutaan sitten laakson pikkukaupunkeihin ja kyliin noin 500 metrin korkeuteen ja iltapäivän helteessä alkaa sitten punnerrus yöpaikkaan O´Cebreiroon 1300 metrin korkeudessa olevaan vuoristokylään. Näkymät ovat todella hienot. Vihreitä vuoria silmänkantamattomiin. Täällä on tilaa hengittää.

Monday 03.10.16 O´Cebreiro. The etapa 28 km of today was a real rollercoaster. All the day I was climbing up a green hill, then going down and then again up the hill. I knew this before - not really a big issue. Wonderful wiews was the benefit for this hard pushing upwards. Villafranca de Bierzo has it´s location in a valley surrounded by high green mountains. The altitude of the town is about 500 meters from sea level. First thing in the morning I have to make choice; shall I avoid climbing and go on my camino following tarmac roads with cars and trucks. The other option is to climb up to the mountains and follow that traditonal pilgrim route. I choose the later. When I leave city lights I have a very hard climbing in front of me. For some hours I have to push myself on a very steep path from 500 meters to 1200 meters height. That pushing was rewarded. Rows of green mountains as far you can see. The rising sun starts it´s own light show colouring this beautiful wide wiew. After some hours the route goes down again to little villages in 500 meters and then in the heat of afternoon sun it is time again to push yourself up to O´Cebreiro in height of 1300 meters. Wonderful wiews for sure. Here high a hiker has lot of space to breath.

Villafranca de Bierzo 03.10.16 kello 8.30. - Villafranca de Bierzo on 3th October at 8,30 in the morning.

Ennen O´Cebreiroa reitti ylittää provinssin rajan. Siirrytään Leonin provinssista Galician provinssiin. - Before O´Cebreiro the route crosses the border between Province Leon and Province Galicia.

Galician provinssilla on vuosikymmenten ajan ollut tapana ilmoittaa pyhiinvaeltajille tarkka etäisyys Santiago de Compostelasta. Reitillä vaeltaja kohtaa jokaisen 500 metrin välein tällaisen betonipaalun, joka kertoo jäljellä olevan tarkan matkan. - Province of Galicia has during decades provided the pilgrimage routes with poles like this. After every 500 meters there is a new pole with new numbers telling the pilgrim how many kilometers she/he still has to go.